— Toivotaan, että se korjautuu — sanoi aina toivorikas professori setä.
Mutta Kukkaisrinteeläinen nosti lasinsa, kilisti, sytytti sikarinsa uudestaan ja he jatkoivat pakinaansa viimeisistä uutisista.
Teekeittiö kannettiin sisään, ja alettiin tarjota teetä. Sinun tuodessasi lasisi täytettäväksi kuiskasin sinulle sitä täyttäessäni:
— Mitä varten? — Miksi, Yrjö —?
— Älä siihen kajoa! — sanoit jyrkästi ja hiljaa.
Ja soitto jatkui. Yhä kuumemmiksi kävivät tyttöjen posket, yhä vilkkaammiksi poikien liikkeet. Tahtia jo poljettiin ja hansikkaat pistettiin taskuihin.
Tea täti, Henrik enon rouva, istui keltaisessa nurkkasohvassa ja katseli tanssivia.
— On sääli Yrjöä — sanoi hän. — Koko tämän illan ilo on mennyt häneltä hukkaan.
— Ei tiedä sentään — sanoin jotakin sanoakseni. — Täytyyhän hänen siihenkin tottua.
— Niin, mutta minä luulen, että se on Yrjössä tavallista syvempää. Ja sitten juuri tänään!