— Kaiketi olen myöskin pelännyt —.
— Mitä?
— Ettei todellisuus vastaisi sitä, mitä olen kuvitellut.
— Ja onko se vastannut?
— Todellisuus on aina parempi — ainakin terveempi — kuin kuvittelu. Luulee helposti olevansa jotakin ihmeellistä — ja ellei sitäkään, niin pelkää saavansa kuulla jotakin häpeällistä tai rumaa syntyperästään.
— Ja olet kärsinyt epävarmuudestasi?
— Paljon olen kärsinyt — viime kuukausina. En ennen. En ole aikaisemmin tullut sitä niin tuumineeksi. Mutta sen jälkeen kun tulin ystäväksi Marjan kanssa, enkä voinut hänelle edes sanoa kuka olin! — En itsekään tiennyt, kuka olin! Se ajatus ajoi vihdoin takaa, niin että siitä tuli miltei päähänpisto.
— Ja olet Marjan kanssa puhunut siitä?
— Monta kertaa. Vähänväliä.
— Etkä minulle?