Tuskin kosketit polkimia — annoit vain pyörän huristaa itsestänsä.
Viidakko harveni, tie leveni ja edessäsi oli laajat pellot. Ne paistoivat keltaisina ja tähkäpäät hohtivat ilta-auringossa. Järvi oli tältä kohdalta sangen leveä eikä se mikään sisämaanlampi ollutkaan, vaan osa laajaa vesistöä, jota myöten laivat kulkivat sekä pohjoiseen että etelään, välittäen liikettä Saimaan vesistöjen pikkukaupunkien välillä. Kauas pujottautuivat sen lahdelmat siintävien etäisyyksien tummuuteen.
Ja suoraan silmiesi edessä oli se vanha kartano puittensa suojassa.
Sen takana siinsivät toiset vedet, jotka hopea nauhana ulottuivat taivaanrannalle asti. Ja metsäisessä taustassa nousivat vaarat toistensa vieressä aaltoilevana utuviivana. Korkeimmalla mäellä paistoi kylä, noita salomaan vankkoja taloja, jotka olivat muun maailman kanssa yhteydessä vain vesiteitse, ja jonne kirkonkylästä oli päivän soutumatka.
Sieltä oli ollut kotoisin se nuori talonpoikaistyttö, joka oli mennyt naimisiin rovastin kanssa. Olit kuullut sukulaisten siitä puhuvan. Ja tuolla oli heidän entinen pappilansa aivan järven rannalla. Se oli harmaaksi maalattu, moni-ikkunainen talo, jonka puutarha ulottui vedenrajaan asti ja jonka säleaita kallistui hiukan veteen. Se näytti vieläkin hoitamattomalta ja ilottomalta, niinkuin ihmiset kertoivat sen näyttäneen nuoren rouvan aikana. Hän kaihosi varmaan takaisin tuohon taloon, joka punaisena hohti tuolla mäellä.
Yhä lähempänä näkyi matkasi määrä, suvun kotikartano, joka oli vienyt sinut näin kauas kohti Karjalan pohjoisia vaaroja. Se pilkisti nyt selvästi esille lehtipuittensa takaa ja sitä piiritti sen laajat viljavainiot, osaksi jo kuhilaalla. Korkea koivukuja halkaisi pellot, vieden metsän reunalta taloon.
Maantie aleni siltaa kohti, joka vei salmen yli. Salmi leveni tuonnempana suvannoksi, jonka rannalla oli paja. Miten tuo silta ja tuo paja olivat sinulle tutut! Sillan kaiteessa olivat penkit, nuorten iltahaaveilua varten. Sen alta tuli esille vene, jota tyttö souti, nähtävästi iltalypsyltä saapuen, koska oli maitoastioita veneessä. Veden pinta välkkyi tyynenä ja tummana korkeitten leppien varjossa, ja joku lintunen piipotti läheisessä puussa iltaviserrystään.
Sillä kohdalla hyppäsit pyörältäsi, etenit sitten taluttaen sitä pitkin tietä, joka kulki metsän reunaa.
On sentään hauska, että on tuollainen vanha kotikartano, jonne voi tulla, ajattelit ja lämpenit.
Tässä sillan kohdallahan suuret matkavaunut pysähtyivät ennen muinoin kahdesti tai kolmesti vuodessa, kun vanha herra tuli Helsingistä loma-aikaansa maalla viettämään. Talo oli hänen, vaikkei hän hallituksen jäsenenä voinut siellä muulloin asua. Mutta se oli perheen varsinainen koti, ja noista talon ikkunoista hänen lapsensa ja lastenlapsensa tiesivät määräpäivänä odottaa hänen tuloansa. Ja kun vaunut ilmestyivät viidakosta peltojen aukeamalle, silloin he hyökkäsivät häntä vastaanottamaan, joutuakseen häntä tervehtimään sillan korvassa. Valkohapsinen isoisä astui alas ja antoi lastenlasten täyttää matka vaunujen joka sopukan. Siinä oli iloa ja kirkunaa. Kuski läimäytti väsyneitä parihevosia selkään ja vei lapsukaisjoukon taloon. Mutta täysi-ikäiset saivat jo tiellä kuulla ensimmäiset terveiset helsinkiläisiltä sukulaisilta ja tärkeimmät päivän uutiset. Tätä kunnioitetun perheen pään tulopäivää vietettiin koko talossa vuoden suurimpana merkkitapauksena.