Tämän salaisuuden voi ainoastaan se ymmärtää, joka on sen kokenut. Mutta jokainen meistä on sitä jossakin muodossa kokenut joskus — olemme vain hyvin taipuvaisia heti unohtamaan.
34.
Oli sateinen päivä — tervetullut kaikille sairaalassa oleville, koska sade toi raikkautta kesähelteeseen ja puhdisti ilman tomusta. Istuin kuten tavallisesti korituolissani ommellen. Sinä, Yrjö, olit valveilla ja katsoit minua ja työtäni. Silmissäsi oli tuo sinulle ominainen rauha ja säteilevä loisto, jota olin niissä ihaillut lapsuudestasi asti.
Korkean kuumeen vuoksi en uskaltanut kuin nimeksi puhua kanssasi.
Ainoastaan silloin tällöin sanan:
— Eikö ole suloista olla näin kahden — ja tietää, että maailma on pitkän matkan päässä?
Vastasit ainoastaan hymyn väreellä.
— Huomenna on isäkin täällä luonasi koko päivän.
Nyökäytit päätäsi. Mutta muistit sitten:
— Ehkei hänellä ole aikaa?
— Meillä on molemmilla aikaa panna sinuun miten paljon tahansa. Nyt ei meillä olekaan mitään muuta.