Hän oli niin onnellinen, että hänen äänensä värisi.
Aukaisin oven sairaan huoneeseen, ja vuoteesta hymyilivät vastaani läpikuultavat, mutta iloiset kasvot. Ne todensivat äskeisen ilosanoman. Ja Yrjö kertoi, miten syvästi hän oli nukkunut, ja miten virkistävää oli herätä ilman kuumetta.
— Katsos nyt äiti! Nyt tulee terveys itsestään. Niin, niin! — Saisit lähettää sanan Kaimalle — en ole ennen jaksanut ketään tavata — mutta nyt tahtoisin hänet nähdä.
Seurasin yöhoitajatarta käytävää pitkin saadakseni kuulla tarkemmin. Hän kertoi nuoren herran heränneen aikaisin ja heti näyttäneen tavallista virkeämmältä. Kun isä aamulla oli nukahtanut lepotuoliinsa, niin poika ei ollut tahtonut puhua edes kuiskaamalla, vaan oli käsin viittaamalla lausunut toivomuksensa aamuhoidosta, jonka suhteen hän tähän saakka oli ollut täysin välinpitämätön. Ankarasti hän oli valvonut, ettei isän unta saanut mitenkään häiritä. Sitten valmiiksi tultuaan ja levätessään puhtaalla tyynyllään, oli hän kuiskaten kertonut hoitajattarelle lähimmistä aikeistaan. Hän oli katsellut käsiään ja naurahtanut niiden kalpeudelle. Miten ne olivatkaan käyneet laihoiksi ja ohuiksi ja vallan verettömiksi! Ainoastaan kolme päivää oli hän työskennellyt työpajassa — se ei vielä voinut niissä näkyä. Mutta terveeksi tultuaan hän harjoittelisi konepajoissa vaikkapa kokonaisen vuoden. Sittenpähän kädetkin muuttuisivat karkeammiksi! Ja insinöörikoulun jälkeen tulisivat toiset koulut — ja sen jälkeen alkaisi hauska aika.
Oliko hän todellakin puhunut niin paljon hänen kanssaan?
Oli hän puhunut. Se oli terveyden merkki.
Hoitajatar oli ylpeä hänen luottamuksestaan ja siitä, että tervehtyminen oli alkanut hänen valvomisvuorollaan. Hän pani sen jotenkin omalle tililleen.
Tämähän oli vallan ihmeellinen päivä. Nyt piti Yrjön saada levähtää oikein rauhassa, nukkua niin paljon kuin suinkin, niin että hän saisi voimia päästäkseen todella parantumisen alkuun. Me päätimme oleskella parvekkeen muotoisessa ikkunansyvennyksessä juuri Yrjön oven ulkopuolella, josta kuulimme jokaisen äänen sairashuoneesta häntä läsnäolollamme häiritsemättä. Ja katselimme sieltä välkkyvää meren ulappaa.
Kaupungissa astuivat ihmiset kirkkoon ja urut soivat. Yli koko maan ne soivat tänä kirkkaana sunnuntaipäivänä, ja virrenveisuu nousi kuorona kirkot täyttäen ja levisi pitkin siintäviä selkiä ja metsäisiä rinteitä kauas syrjäisille poluille. Ja kaikissa kirkoissa puhuttiin tänään Kristuksen kirkastuksesta, miten hän yhtäkkiä nousi ystäviensä näkyvistä ja katosi auringonpaisteeseen. Se sana kertoi vapautuksesta ja onnesta, kaikkien toiveitten toteutumisesta. Oli mahtanut silloinkin olla sellainen sabatinpäivä, jolloin öljyvuoret tuoksuivat ja laaksot huokuivat lämpöä ja hedelmällisyyttä ja päivä paistoi täydeltä terältä. Sellainen sabatti, jolloin voi ihmeitä tapahtua sen takia että päivä itse oli päivien ihme.
Palasin hetkisen jälkeen Yrjön luo. Hän nukkui vielä. Aurinko paistoi vinosti sisään ja valaisi hänen vuodettaan. Tuokion perästä hän heräsi ja näytti jotakin ajattelevan.