— Mutta nythän sinä et sitä tarvitse.

— Tarvitsen minä — ne valaisevat äkkiä — niitä voi milloin tahansa käyttää.

Isä kalpeni ja katseli poikaa silmänräpäyksen neuvotonna, nyökkäsi hänelle lempeästi päätään ja lähti huoneesta telefonoimaan lääkärille.

Jäimme Yrjön kanssa kahden.

— Äiti — sanoi hän taas miltei käskevällä äänellä — anna minulle kaikki mitä minulla oli päälläni tänne tullessani!

Annoin hänelle lakin, harson, sukat — kaikki — ja hän tapaili taas reunoja ja ompeleita, silmissä tähystävä, kuulostava ilme.

— Sano, poikani, mitä sinä oikeastaan etsit?

— Sellaista, jota tarvitaan matkoilla.

— Mutta ethän sinä nyt tule matkustamaan.

— En tiedä — katsohan äiti, nouse tuolille ja katso, onko se vasemmalla hyllyllä — tuon kaapin — tuon — minä tarvitsen sitä välttämättä.