Ääni oli voimakas kuin olisi se voinut tunkeutua sairashuoneen kiviseinien läpi.
Kiiruhdin sisään.
Yrjö oli noussut kyynärpäilleen vuoteessaan ja katsoi minuun, selittämätön ilme silmissään. Hänen kasvonsa loistivat ja hänen silmänsä säteilivät jännitettyä odotusta.
— Äiti, kuka sieltä tulee?
— Kuuletko jonkun tulevan? — ehkäpä tohtori? — ehkäpä Kaima —!
— Oletko sanonut hänelle — olen odottanut — en ole ennen pyytänyt — mutta nyt —
— Olen Yrjö — jo lähetettiin sana.
Hän vaipui tyynylle ja varjo kulki hänen kasvojensa yli —.
— Äiti, minä en voi hengittää — —
Samalla silmät sulkeutuivat puoleksi — ja harmaa kalpeus levisi yli otsan — suun —