Ja kaikkien arvoitusten arvoitusta!
Sinä olevaisuuden avain, jolla Jumala sulkee ja taasen avaa —!
Olimme siinä poikamme vuoteen ääressä — kuoleman voiman iskeminä —
Jumalan sormen koskettamina.
39.
Ja mummo tuli kotoa kukkia tuoden.
Hän lyyhistyi tuolille peittäen vanhat kasvonsa käsiinsä ja hiljaa valittaen.
Hiljaa ja tuskissaan valittaen — kuin jos olisi hänen sydämensä lävistetty.
* * * * *
Mutta sinä Yrjö, minne olit hävinnyt? Mikä käsittämätön arvoitus!
Siinä olit sinä, mutta et sittenkään enää ollut.