— Aivan kuin sinä ja minä! Kas kun sinä osaat hyvin arvata!

Ja Yrjö nauroi, ja me puristimme nauraen toisiamme kaulasta.

Isä istui siinä tuolissaan ja loisti. Hänkin oli jo kokonaan vapautunut.

— Ja mitenkä sitten kävi, äiti?

— Niin, entä sitten? — Kävi niin, että he pysähtyivät sen valkoisen talon edustalle, jonka ikkunassa he olivat nähneet sen pienen pojan, ja soittivat porraskäytävän ovikelloa. Eräässä huoneessa he sitten löysivät hänet pöydän ääressä katselemassa kuvakirjaa. Kun hän heidät näki, unohti hän kaiken muun ja he unohtivat myös kaiken muun hänen tähtensä. Hän tuli heidän lapsekseen, ja he lähtivät hänen kanssaan toiseen maahan. Ja heidän matkallansa paistoi aurinko heille päivällä ja tähdet yöllä, ja meren kauniit värikkäät kukkaset avautuivat heille toivottaen heille onnea.

Ja kun he sitten saapuivat omaan maahansa, liputtivat kaikki laivat satamassa ja kaikki ihmiset nauroivat. Ja kaikki toivottivat sen pojan tervetulleeksi ja he toivoivat, että hän saisi prinsessan ja puolet valtakunnasta, kuten käy saduissa.

Sellainen oli sinun satusi, Yrjö — ja se olikin hyvä, eikö ollut?

Oli. Yrjö oli täysin tyytyväinen, niin päivänselvä asia, ettei hänen tarvinnut sitä ilmaistakaan. Hän luisui alas polveltani ja käyskenteli tyytyväisenä ympäri, selkä suorana. Nähtävästi hän oli omissa silmissään arvoltaan noussut. Ei voinutkaan jokainen kehua sellaisia matkoja tehneensä. Eikä ollut jokaiselle niin ihmeellistä tapahtunut. Hän lähestyi keinutuolia, pani sen kädellään käyntiin tarkkaavasti seuraten sen liikuntoa ikäänkuin sitä tutkien, kapusi sitten siihen istumaan, katsoi isään ja äitiin suurella, riemukkaalla katseella ja sanoi:

Niin, mutta kyllä teillä olisi ikävä ellei minua olisi!

— Niinkö luulet? — huudahti isä vallattomasti! ilakoiden ja nosti pojan olkapäilleen. Poika sätki ihastuksesta, ja kiljuen ja huutaen he sitten juoksivat huoneitten läpi edestakaisin, kunnes kuulin pojan putoavan kuin säkin viereisen huoneen sohvalle. Siinä he vielä jatkoivat telmimistään. Mutta minä kohensin hiiliä takassa ja ajattelin, että jos kävisi yhtä onnellisesti vastakin, kun tarvitsee niihin asioihin kajota, niin ei ollut mitään hätää.