Illat olivat niin valoisat, ettei tarvinnut mennä niin aikaisin nukkumaan kuin muuten. Äitikin unohti muistuttaa, ja isä viipyi kävelyllä. Ja näin, miten poika ikäänkuin aikansa kuluksi alkoi asetella pikkuelukoita riviin, kaksi ja kaksi aina vierekkäin.
— Oli sentään hyvä — sanoi hän äkkiä — että Noak oli.
— Noak! Miten niin? — kysäisin, kummastellen hänen ajatusjuoksuaan.
— Niin, no, muutenhan Jumalalla olisi ollut niin paljon vaivaa — olisi pitänyt synnyttää ihmisetkin uudestaan ja kaikki eläimet! — Nyt ei tarvinnut muuta kuin antoi näiden vain mennä arkkiin — joka lajia aina kaksi — kaksi aina joka lajia.
— Niin, jokaisen eläinlajin isä ja äiti.
— Eihän?!
Hän katsahti minuun epäröiden ja miettiväisenä:
— Miten niin isä ja äiti?
— Onhan eläimilläkin isänsä ja äitinsä kuten ihmisillä.
— Niin taitaa —.