Hän vaikeni taasen ja antoi elukkainsa jatkaa matkaa arkkia kohti. Minä ikkunan luona parsin sukkaa käyttäen illan heikkenevää valoa, ja molemmat vaivuimme mietteisiimme.
— Mutta äiti — keskeytti hän hiljaisuuden ja katsoi minuun — on niitä muijia, jotka eivät ollenkaan ole kihloissa, ja sentään he synnyttävät poikia tai tyttöjä.
— Vai on! — Se tuli niin odottamatta, että minun oli vaikea pysyä totisena. — Tiedätkö sinä sitten semmoisia?
— En minä tiedä, mutta kyllä niitä on.
Taasen oli hiljaista. Poika oli sovitellut elukat rasiaan ja asettanut sen takaisin hyllylle. Mutta hän ei halunnut mennä vielä nukkumaan. Hän lojui mieluummin lattialla piirtäen koukerolta paperille.
— Äiti — tuli sieltä taas — aina kun joku saa lapsia, niin hän laskee ensin mätiä.
Kumarruin työni yli ja odotin jatkoa.
— Niin, niin — älä naura — aivan kuin sammakot.
— Mutta eihän ihmiset ole sammakoita.
— Jos kohta — ne tekevät vain samalla lailla.