Isä tuli eräänä iltana sanomaan hänelle hyvää yötä ja istuutui kuten muulloinkin pojan levolle mentyä hänen vuoteensa laidalle jutellen hänen kanssaan niitä näitä.
— Tiedätkös, kenen otan rouvakseni sitten kun tulen suureksi? — kysyi poika.
— Mistäpä minä sen tietäisin?
— Otan Ainon.
— Vai Ainon! Mutta ethän sinä voi tietää sitä niin hirveän paljon aikaisemmin!
— Tiedän minä, kun kerran niin paljon pidän Ainosta.
— Mutta sinähän vasta olet pieni poika ja Aino pieni tyttö, eikä rouvaa tarvitse ajatella ennenkuin vasta sitten suurena.
— Jaa, mutta itsehän sanot, ettei saa olla ajattelematon — aina pitää kaikkea punnita, ennenkuin mitä tekee.
— Tietenkin — hymyili isä.
— Ja kun oikein kauan tuumii yhtä asiaa, niin siitä tulee sitten hyvä.