Siihen asia jäi. Ja hän käytti ensimmäistä tilaisuutta saadakseen asiansa toimitetuksi Ainon äidille. Hän sanoi sen hänelle heti jo eteisessä.
— Teillä ei aina pitäisi olla riisiryynipuuroa kun tulen teille kylään.
Ja Ainon äiti oli kumma kyllä ihastuksissaan huomautuksesta.
Tulevaisuuden suunnitelmat saivat siis toistaiseksi väistyä tuonnemmaksi, mutta ei aivan kokonaan.
Eräänä päivänä hain, esille hänen vanhoja, pieniksi käyneitä vaatteitaan antaakseni ne pois. Hän seisoi siinä tarkastellen, miten tein niistä mytyn ja sidoin nuoran sen ympäri.
— Panisit talteen, niin ne sopisivat sitten lapsilleni.
— Kuinka monta lasta sinulle sitten tulee?
— Neljä, kaksi poikaa ja kaksi tyttöä, niin että ne voivat leikkiä keskenään.
— Jaha — jaa — en tullut sitä ajatelleeksi. Mutta kyllä melkein luulen, että vaatteet kävisivät liian vanhoiksi.
— No niin, anna vain. Täytyyhän minullekin aina vähän väliä ostaa uudet kengät ja kalossit, kun se isä ei ole säästänyt minulle yhtään paria vanhoistaan.