Mutta sen keskustelun jälkeen hän ei enää ollut niin varma vanhempiensa loppumattomista tulolähteistä. Kun hän eräänä päivänä aukaisi eteisen oven äidillensä ja huomasi hänellä olevan kädet täynnä paketteja, niin että hän tuskin mahtui ovesta sisään, nosti hän vakavasti sormensa ja sanoi varoittavasti:
— Ai, ai, äiti — älä osta vain niin paljon tavaraa, että leipä loppuu!
13.
Seuraavana syksynä koulu jatkui Erikin tädin luona, joka asui kaupungissa. Hänellä oli se suuri etu minun rinnallani, että hänen luokseen piti mennä oikein katua pitkin kuten muihin kouluihin. Sielläkään ei ollut kuin kuusi oppilasta. Mutta vaikkei heitä ollutkaan sen useampia, oli tädillä täysi työ koettaessaan hillitä heidän puheluintoansa tunnilla. Sillä he olivat tottuneet heti paikalla ilmaisemaan kaikki ajatuksensa ja tunteensa, ja luettava kappale tai laskettava esimerkki toi usein niin merkillisen tärkeitä muistoja tai mielijohteita kielelle. Täti keksi sentakia sen keinon, että rupesi vetämään muistikirjaansa viivan aina kun joku heistä turhanpäiten jutteli heidän siinä lukiessaan tai laskiessaan.
Kysyin jonkun ajan kuluttua pieneltä rupattelijaltani, montako viivaa hän oli jo saanut.
— En minä tiedä.
— Kuinka? Etkö ole laskenut?
— Tiedätkö äiti, ne muut ovat niin uteliaita, että ne laskevat viivansa joka päivä — minä en huoli.
Ymmärsin yskän. Vedin hänet luokseni kuiskaten:
— Sanopas oikein totta — eikö sinulla lie kaikkein eniten viivoja?