Niinpä päätimme yhdessä olla välittämättä sydämettömien ihmisten puheista — eihän meidän tarvinnut olla heidän kanssaan tekemisissä, me kun voimme turvautua hyvien ihmisten seuraan. Ja hyvänsuovat ihmiset ovat kaikki samaa mieltä meidän kanssamme — serkut myöskin, vaikka olivat olleet liian pienet mitään virkkaakseen. Vihdoin päätimme mennä Pellonpään Ierikka-isäntää tapaamaan pyytääksemme häntä lähtemään purjehdusmatkalle saaristovenheellään. Väinö otettaisiin mukaan — isä hoitaisi kaiketi jalusnuoria — ja Ierikka tietysti tapansa mukaan peräsintä.
Oli kaunis päivä ja hyvä tuuli, ja lähtisimme vaikka Seiskariin asti, josta niin monta kertaa oli ollut kysymys. Mitä sinä, Yrjö, siitä arvelet?
Tietysti! Se oli kädenkäänteessä sovittu. Ja portaat jymisivät hänen jalkainsa alla hänen juostessansa alas — ja samassa kuului hänen heleä äänensä verannalta.
Mutta sen jälkeen sattui sangen usein, että illoin tartuit käsiini kuiskaten:
— Et tiedä miten olenkaan iloinen siitä, että minulla on isä ja äiti ja oma kotini!
— Entä minä, Yrjö! Tuskin jaksaisin elääkään ilman sinua!
15.
Sen vannon ja vakuutan, ettei silloin sumu peittänyt maailmaa, kun valmistimme tuota pitkää matkaa.
Olimme pariksi viikoksi asettuneet asumaan pieneen satamakaupunkiin, jossa oli aallonmurtaja. Se oli ylpeytesi, Yrjö. Sen kylkeen ankkuroivat Ariadne ja Astræa ja muut Itämeren höyrylaivat, jotka kukin vuorostaan mennä porhalsivat muita maita kohti. Siellä olimme vuokranneet pienen huvilan meren rannalla vartoaksemme sitä päivää, jolloin sinä, Yrjö, lähtisit ensimmäiselle ulkomaanmatkallesi.
Sehän oli meille kaikille merkkitapaus. Ja sitä odottaessamme päivä paistoi täydeltä terältään, ja tuulen henkäys pani vain huviksensa veden kalvon väreilemään. Illoin peitti hämärä taivaanrannan, ja majakan valo vilkkui hetkittäin sumussa. Meillä oli huvilamme verannalla lamppu, joka valaisi mäntyjen runkoja ja niiden lomitse rantahiekkaa. Isä istui illan tullen teelasinsa ääressä amerikkalaisessa keinutuolissaan, ja sinä, Yrjö, verannan kaiteella katselit merelle päin. Joskus isä umpimähkään kurottautui ottamaan kirjan verannan pöydältä ja luki siitä jotakin ääneen, tuokion perästä sen taasen unhottaakseen ja tuijottaaksensa vilkuttavaan majakan silmään.