Sillä välin isä ja äiti istuivat parvekkeellaan sisämaan järven rannalla ja katselivat portille päin, tulisiko sieltä ehkä kirjeenkantaja. Ja portti narahti tuon tuostakin ja he tunsivat käsialasi kuorella. Kiireisesti se avattiin, ja he lukivat sinun vielä jonkun verran lapsellisia kirjaimiasi. Rakas isä ja äiti! He saivat tietää, että olit kotiutunut »Strögetilla», jossa hieno maailma ennen päivällistä kävelee, ja olit astunut kukkastyttöjen ohi Amagertorvilla, jossa Absalonin kuvapatsas korkeudestansa tähystelee maailman turhuutta. Että sieltä olit jatkanut pitkin Östergadea alas Kongens Nytorville, istuutunut polkupyörällesi ja rientänyt eteenpäin puistoja ja katuja pitkin.
Samaa tietä olit kiertänyt, kun kerran eräänä iltapäivänä yhdessä olimme kulkeneet sanomalehtipoikien kilvan huutaessa, grammofonien laulaessa kahviloissa, ensimmäisten lyhtyjen syttyessä palamaan ja pojan painuessa yhä väsyneempänä rinnalleni. Ehkäpä kertomukseni muisto joskus oli vilahtanut tajuntasi läpi. Mutta sinulla ei ollut aikaa missään kauemmin viivähtää. Elit kokonaan hetken elämää. Ja tultuasi ajostasi sekä kuumaksi että väsyneeksi lepäsit välistä katukulmien käsirattaitten ääressä, syöden omenia, päärynöitä, banaaneja!
Ei ollut vielä sota-aika.
Tiedän, että tarkastit kaikki nähtävyydet. Taidemuseot, kirkot, automobiiliasemat, rautatiekonepajat ja telakat. Seisoit Finsenin valo parannuslaitoksen ulkopuolella ja näit ihmisten, kasvot käärittyinä, kulkevan siellä edestakaisin. Muistit silloin kuulleesi, miten tämä Finsen jo poikana talonpoikien tavasta käyttää punaisia uutimia tarttuvien tautien vastustamiseksi saa ensimmäisen herätteensä myöhempään keksintöönsä. Minkälainen nero hän oli ollut — ja miten hän sillä nerollaan oli palvellut muita! Finsen — kas hän se vasta olikin ollut suurmies! Hänestä kerroit meille vielä perästäpäinkin — muistatko — säihkyvin silmin!
* * * * *
Pari kolme vuotta aikaisemmin olin kerran kysynyt sinulta, mitä historiallisia henkilöitä eniten ihailit. — Ja olit vähääkään epäröimättä heti luetellut nimet: Galilei, Newton ja Edison. Ikäänkuin muut heidän rinnallaan eivät olisi voineet tulla kysymykseenkään.
Mutta eräänä iltana sullottiin sinut kymmenien muitten poikain kera laivaan, joka vei teidät kohti kesän suurinta tapahtumaa — partiopoikien kesäleirille Kalöhön. Sinä yönä saitte puolinukuksissa väristä vilusta laivan kannella tai sälylaatikoilla, ainoastaan ohut huopaviltti ympärillänne, tuntien partioelämän kieltäymyksien esimakua. Mutta aamulla oli edessänne Kalön poukama ja sileä ranta-alue, jonne jo muutamia telttoja oli pystytetty. Ja aloitte salvaa ja paukutella täysin voimin.
Kun kuvittelen sinua seitsemänsadan partiolaisen seurassa! Englantilaisiakin oli saapunut, ja norjalaisia ja kourallinen ruotsalaisia. Saksalaisia tuskin oli kutsuttukaan, eivät he ainakaan olleet mukana.
Entä suomalaiset! Silloin oli vielä se aika, jolloin meidän piti istua kotona harmistuneina siitä, ettemme missään saaneet olla näkyvissä.
Eikö totta, Yrjö, sitä oli vaikea sulattaa? Se harmi paisutti mieltäsi siinä pystyttäessäsi telttaasi. Jospa edes nuo tanskalaiset pojat olisivat ymmärtäneet panna arvoa sille mikä heillä oli, mutta eivät he käsittäneet sitä onneksi eikä miksikään. Pitivät sitä vain itsestään selvänä asiana. Sitä oman maasi kohtaloa ajattelit viikon varrella yhä enemmän, varsinkin päivän parhaimpana hetkenä, sinä hetkenä, joka sinut eniten tenhosi.