Sellainen oli Lehtolan täti, Koivulan-lasten hyvä ystävä.
20.
Kodin piiriin sai Yrjö laskea myöskin mummon.
Hän asui yläkerroksen läntisessä huoneessa, joka oli aurinkoisin kaikista, koska iltapäiväaurinko on lämpimin. Se paistoi sinne, kunnes se vaipui metsän taakse, ja vielä maille mentyänsä se loi punaisen hohteen mummon seinälle.
Siellä oli vanhanaikaiset huonekalut mummon lapsuuden kodista ja paljon kuvia seinillä, hänen vanhemmistaan nuorimpiin lastenlapsiin asti. Mummo istui siellä ikkunan ääressä muistojensa keskellä kutoen tai ommellen ja katsellen vuoroin ulos ja vuoroin sisään.
Sieltä hän seurasi maailman menoa vilkkaalla katseellaan. Hän tiesi mitä talossa häärättiin ja hoiti kukkia ja liinakaappia. Jos puutarhassa kevättyöt olivat kesken, oli hän mukana kylvämässä ja polkuja suoraksi astumassa lavojen välissä, tai jos syksyisin satoja korjattiin, ripusti hänkin korin käsivarrelleen ja lähti papumaahan tai hernemaahan tähystellen taivaanrantaa, tulisiko sieltä ehkä halla yöksi, joka panisi kiirettä. Mummon päivätyö oli milloin mitäkin lajia, ja hän lähetti sen ohessa valmistuneita käsitöitään ympäri maata lapsilleen ja lastenlapsilleen itsekunkin syntymäpäiville tervetulleeksi lahjaksi.
Suuren suuri kirjeenvaihto oli mummolla myöskin, sillä kaikki pienet nallikatkin ja hienohelmat hänen suuressa perheessänsä olivat mummon kanssa suoranaisessa kirjeenvaihdossa ja heidän variksenjalka-kirjeisiinsä ja ukko-akka piirustuksiinsa piti tunnollisesti vastata, puhumattakaan lasten ja muitten omaisten kirjeistä.
Entä päivän lehdet! Ne oli tarkkaan luettava, sillä ei saanut tapahtua mitään tärkeämpää omassa maassa eikä paljon muissakaan mummon siitä tietämättä. Oli hänellä surunsa tai ilonsakin siitä, mitä lehdet milloinkin kertoivat, mielipiteensä hänellä oli siitä myöskin, vaikkei hän niitä juuri muille tyrkyttänyt, hän kun enimmäkseen tyytyi toteamaan, miten kukin asia maailmassa kehittyi. Ne eivät hänen puolestaan muuta kaivanneet kuin että hän ne tiesi.
Se oli aika mukavaa muille, sillä jos he kiireitten sattuessa ennättivät vain ohimennen lehtiin vilkaista, niin ei tarvinnut muuta kuin pistäytyä ammentamaan mummon tietovarastosta pääpiirteet rientävän ajan tapahtumista. Tutkintojen ja kokeitten aikana Yrjö käytti säännöllisesti tätä tapaa hyväkseen ja sillä välin muutenkin. Mummon kautta hän siis tuli perehtyneeksi moniin oman aikansa tapahtumiin.
Varmaan hän sai toisen käsityksen vanhuudesta kuin olisi saanut ilman tätä jokapäiväistä seurustelua. Sillä huomasihan hän, että mummo eli rikasta ja täyteläistä elämää, että hänen luonaan asui maailma pienoiskoossa rauhaisan ilta-auringon valossa. Mutta eikö lähenevä yö luonut varjoaan vanhuksen tielle? — Se ei tuntunut paljoakaan merkitsevän. Mummo näytti olevan huoleton sen suhteen, se näytti olevan hänelle sen yön kaltainen, joka illoin nousi metsän takaa peittäen seudun vaippaansa. Kaikki yöt olivat Korkeimman kädessä, myöskin viimeinen. Siitä ei tarvinnut itse huolehtia. Hänelle kuului ilta, tämä hiljainen lauantai-ilta, jolloin viikon työt oli loppuun suoritettu, ja oli aikaa mietiskellä ja löytää itsensä kaiken kiireen ja askartelun jälkeen. Ja jolloin oli suloista koota omaiset ympärilleen nauttiakseen heidän kanssaan lämmöstä kotilieden ympärillä ja illan leppoisasta rauhasta.