Sitäkö olit tullut katsomaan?
Sitä, Yrjö! Muistat hyvin sen pienen kukkasen vaatimattomassa tuohiruukussaan. En voi enää sellaista yksinäistä pientä viestiä nähdä muistamatta sinua. Ja tiedän nyt, että Marja oli sen sinulle antanut eilisen liittonne merkiksi. Ette ajatelleetkaan vielä muita merkkejä. Ei. Tunteenne oli vielä niin herkkää, että sanoihin puhkeaminen olisi sitä vain häirinnyt. Sen symbooliksi sopi pieni veripunainen kukkanen. Ja siitä kukkasesta, siitä Marjan ystävyydenosoituksesta olit niin onnellinen, että sinun täytyi käydä tuo pitkä matka edestakaisin vain vilahdukselta nähdäksesi sen.
Tiedät myös, että se tulppaani jäi seisomaan tuokkoseensa pitkäksi aikaa sen jälkeen kun se oli kuihtunut. Se seisoi siinä vielä keväälläkin muitten tulppaanien jo puhjettua puutarhassa. Sillä kaikki aavistivat, ettei se ollut mikään tavallinen tulppaani, eikä kukaan hennonut sitä heittää pois. Kirstikin katseli tuota sinertävää ja rutistunutta kasvia hienotunteisella arkuudella, sillä hänkin tiesi, kuka sen oli lähettänyt, ja että jos siihen kajosi, saattoi se koskea kipeästi Yrjöön.
24.
Kevät tuli aikaisin sinä vuonna. Kottaraiset pesivät jo huhtikuussa. Peipposet ja leivosetkin saapuivat samassa ja täyttivät ilman liverryksillään. Noilla viljavilla aukeamilla oli kymmeniä ja satoja yht'aikaa nousemassa korkeammalle ja korkeammalle kohti loistavaa taivaan kupua ja kiitostaan laulamassa ylitsevuotavin riemusävelin siitä että olivat olemassa. Siitä kiittivät myöskin helein värein krokukset ja skillat puutarhassa ja siitä paisuivat koivujen nuput. Mutta tuo ihme, joka yhtä vakaavana joka vuosi uudistuu, se tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Sunnuntaiaamuna avatessamme ikkunat olivat koivut puhjenneet lehtiin ja voimakas tuoksu lemusi vastaamme kostean lämpimässä aamutuoreudessa.
Viikkoa myöhemmin tulit ylioppilaaksi.
Isä ja minä kävelimme Aleksanterinkatua pitkin jutellen sinusta. Puhuimme lapsuudestasi ja siitä pitkästä ulkomaanmatkasta, jolloin ensi kertaa olimme sinusta erossa ja jolloin meillä lopulta molemmin puolin oli niin ikävä, että laskimme päivät ja tunnit kotiin tuloomme. Meidän sitten saapuessamme eräänä varhaisena aamuna kotiin, nukkui koko talo, mutta äänemme olivat herättäneet sinut ja juosta lippasit ulos paitasillasi portaille asti. Silloin sinä itkit ilosta. Poissaolon aikana olit kasvanut kovasti ja näytit siinä pitkine paljaine säärinesi kuin olisit kävellyt puujaloilla.
Mutta vielä enemmän puhuimme siitä onnesta, että sinulla oli sellainen ystävä kuin Marja. Ja siitä että teidän suhteenne oli saanut säilyä niin häiriintymättömänä molempien kodeissa ja niinikään koulussa. Se oli ollut niin avoin ja raikas, että teidät oli jätetty rauhaan.
Siitä iloitsimme lähestyessämme Senaatintoria. Jäisi ainiaaksi kaunis muisto tästä ajasta teille molemmille, niin sinulle kuin Marjallekin, vaikkei siitä kehittyisikään mitään sen enempää. Senpä takia se tyttö ansaitsisi oikein kauniin ruusukimpun Yrjön vanhemmilta.
Ja isä osti kukkia Yrjölle ja vielä muutamille heidän tovereilleen. Ja hän antoi minulle toisen puolen heille jaettavaksi.