Sanomalehdentoimittaja katsoi ympärilleen paikkaa etsien. Hänestä oli kokonaan haihtunut tuo hänelle joskus ominainen yli-ihmisen ilme ja hän näytti miltei vaatimattomalta. Tänä iltana hän antoi vähäpätöisellekin anteeksi hänen vähäpätöisyytensä.

— Onko sinullakin jokin onnellinen täällä — kysyi hän ystävällisesti tuttavaltaan ohitse kulkiessaan ja hipaistessaan hänen tuolinsa selustinta.

— Poika on.

— Minulla on täällä kaksi yhtaikaa.

Ja hänen kasvoilleen välähti leveä hymy.

Siinä aaltoili nyt valkolakkisten meri ja pauhasi kuin vallattomat hyrskyt kirkkaana kevätpäivänä. Ja pökkelöt salissa katselivat sitä vaieten, nykyisyyttään unohtaen, nuoruuttaan muistaen, tapsiinsa sulautuen. Mieli pehmeänä ja ehkä hiukan surunvoittoisena.

Arvoisa toimittaja löysi yksinäisen paikan toisessa nurkassa. Kukaan ei häntä huomannut. Ylioppilaat melusivat ja huusivat — he heiluttivat takkejansa ja laulaa jyrisivät. Hän katseli heitä ikäänkuin he kaikki olisivat olleet hänen poikiansa — tahi ikäänkuin hänen omat nuoruudenpäivänsä olisivat nousseet kuolleista. Ja hän tyytyi täydelleen olemaan unohdettu ja syrjäytetty. Hänen herkkä ja hieno minänsä, joka muuten peittyi kuorensa alle, otti hänet kokonaan valtoihinsa.

Mutta äänten melske pauhasi taukoamatta. Mistään muusta ei tiedetty, ei välitetty, kuin tämän hurmaavan illan taivasta tavoittelevasta ilosta. Pois tieltä! Eläköön! — Ensi kertaa todella vapaita! — Nyt vasta oikein täysi-ikäisiä! — Nimet ylioppilasluettelossa! — Vanhempien ylioppilaiden juhlimia! — Ylioppilas!— Ja koulu vihdoin jossain kaukaisessa menneisyydessä — kirjat suolattuina ja opettajat kuin museossa! — Nyt ei ollut kellään sanomista, vaikka olikin paperossi hampaissa, vaikka olisikin lasia kallistanut! — Sai tehdä niin tai näin, olla maistamatta tai maistaa, niinkuin kukin oli asian mielessään päättänyt. — Nyt oltiin ylioppilaita! Ja pois tieltä vaan, tässä tuli vapaa mies!

Mutta maistoivatpa he tai ei, tarkastelivat he salaa jännittyneellä uteliaisuudella niitä vanhempia tovereita, jotka olivat istuneet siellä tuntikausia ja saaneet jo liikaa.

Ja voi tämän illan ystävyyttä ja veljeyttä! Siellä vaelsi poikia käsikkäin tai kaulakkain tai kädet toistensa olkapäillä — sama hyväntahtoisuus sulki heidät kaikki helmaansa. Pökkelöt kummastelivat itseksensä, mistä mahtoi olla kotoisin tuo myöhempi kinastelu ja puoluekiihko, joka aina pyrki kehittymään jokaisessa ylioppilaspolvessa. Mistä sitten tullee, mutta ei siihen täällä tuntunut alkuvihjaustakaan olevan.