"Menkää heti ottamaan vaippa harteillenne", käski tohtori ja melkein tietämättään totteli Muriel häntä.
Sitten meni hän jälleen lastenkamariin. Daisy istui yhä samassa asennossa ja tohtori seisoi hänen vieressään kumartuneena lasta tarkastamaan. Muriel näki Daisyn tuijottavan tohtorin kasvoja kertoessaan, miten sairaus oli puhjennut.
Tohtori Ratcliffe kuunteli aivan rauhallisena katse kiintyneenä poikasen kasvoihin. Kun Daisy lakkasi puhumasta, kosketti tohtori hänen kättään.
"Antakaa poju minulle", pyysi hän. Muriel odotti vavisten vastausta. Mutta Daisy ei sanonut sanaakaan vastaan, vaan täytti heti tohtorin pyynnön.
"Varokaa, ettei hän taasen ala itkeä", sanoi hän vain huolestuneena.
Tohtori Ratcliffe sanoi hetkisen hiljaa katsellen pientä, elotonta ruumista. Sitten sanoi hän hyvin hiljaa ja lempeästi, mutta samalla varmalla äänellä:
"Hän ei enää milloinkaan itke."
Samassa hypähti Daisy ylös.
"Kuollutko? Minun pojuni kuollut? Rakkaimpani! Minun silmien valo! Sanokaa, ettei se ole totta."
Hän katsoi hurjin katsein tohtoria. Koko ruumista puistatti.