Mutta kun sitten huvi- ja juhlakausi tuli, ei se saanutkaan häntä pyörteisiinsä temmattua. Enemmän kuin tanssiaiset ja juhlat huvitti häntä isän seurassa oleskeleminen, ja pian pysyi hän poissa kaikista huveista, joihin ei isäkään voinut ottaa osaa. Muriel ratsasti ja miekkaili isänsä kanssa, hänestä tuli isän ainainen seuralainen. Isä otti hänet mukaansa kaikille tarkastusmatkoilleen, jotka tytön mielestä olivat hauskoja huvimatkoja ja joista hän nautti lapsen tavoin.
Siksipä oli hän isänsä kanssa rajavuorilla nytkin, kun kapina puhkesi ja uhkasi tuhota heidät kaikki.
Kukaan ei aavistanut vakavia selkkauksia olevan tulossa. Oli ilmotettu mielten olevan kuohuksissa näissä seuduissa ja kenraali Roscoe oli saanut tehtäväkseen ottaa selkoa asiasta ja jonkun verran pelottaa alkuasukkaita. Matkallaan linnotuksesta toiseen ei hän tavannut missään pienintäkään vastarintaa. Kaikki kävi odottamattoman hyvin. Sitten yht'äkkiä, kun hänen tarkastusmatkansa juuri oli päättymäisillään ja hän aikoi lähteä vuoristosta paluumatkalle, tapahtui jotakin vallan odottamatonta. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Useita alkuasukasheimoja ryntäsi yht'äkkiä etelästäpäin katkaisten paluutien. Ne piirittivät hänet ja pakottivat peräytymään erääseen vuorilinnotukseen. Pian huomasi kenraali yleisen kapinan puhjenneen ja että taistelu tulisi olemaan hänen joukolleen sangen epäedullinen.
Muutamia harvoja upseereja lukuunottamatta oli hänellä seurueessaan vain alkuasukkaita ja näiden joukossa huomasi hän olevan pettureita. Tästä huolimatta eristäytyi hän joukkoineen linnotukseen toivoen kestävänsä kunnes apu ehtisi perille.
Sähkösanomalangat olivat katkaistut ja linnotuksesta lähtevät viestinviejät eivät onnistuneet murtautumaan vihollisten rivien lävitse. Näytti mahdottomalta saada viestiä piirityksestä toisille asemille. Mutta usean päivän kuluttua näkyi vihdoin ulkoapäin elonmerkkejä. Kiven ympärille sidottu kirje heitettiin eräänä yönä linnotuksen pihalle. Tiedot piirityksestä olivat saapuneet Peschavariin, kenraali Basset oli heti koonnut apujoukon ja oli jo matkalla vuoristoon.
Tämä uutinen rohkaisi pientä, piiritettyä joukkoa ja jonkun aikaa uskoivat he jo varmaan pelastukseen. Mutta vähitellen selveni kenraali Roscoelle, etteivät apujoukot ehtisi kyllin ajoissa perille. Vesivarasto väheni yhä ja ruokavarat olivat jo liian pienet. Monet olivat haavottuneet. Valkoihoisia oli enää neljä miestä, kenraali niihin luettuna, ja alkuasukkaat tappoivat toisen toisensa perästä.
Kaiken tämän oli Muriel Roscoe kestänyt fyysillisesti ehyenä, mutta moraalisesti murtuneena ja tuskien raatelemana. Maatessaan vuoteellaan liikkumattomana ja jännitetyin hermoin kuunnellessaan etäältä ampumista ja sotahuutoja, tuntui hänestä kuin sitä jatkuisi jatkumistaan loppumattomiin.
Hetken kuluttua kuuli hän iloisen äänen hyräilevän. Miehekkäät, rauhalliset askeleet lähestyivät ovea.
Muriel pidätti hengitystään, kun ovelle kolkutettiin. Hän tiesi, kuka tulija oli, mutta hänen oli mahdoton käskeä häntä sisälle. Hänet valtasi äkillinen pelko, hän ei voinut puhua eikä liikkua.