Kolkutus ei uudistunut, mutta ovi avautui ja Nick Ratcliffe seisoi kynnyksellä. Lampun valo osui suoraan hänen kummallisille, älykkäille kasvoilleen. Oli mahdoton sanoa, mitä hänen mielessään liikkui.
"Saanko tulla sisälle, miss Roscoe", kysyi hän.
Kuullessaan hänen äänensä loi Muriel häneen pelästyneen, epätoivoisen katseen. Odottamatta vastausta astui Nick huoneeseen ja sulki oven.
Nähdessään riisilautasen huudahti hän:
"Kylläpä teillä on oivallinen ateria meidän oloihimme nähden."
Hänen tyyni ja luonteva käytöksensä palautti tyttösen järkiinsä. Tämä kohottautui istumaan ja sanoi kylmästi:
"Olkaa hyvä ja syökää, jos mielenne tekee."
Nick käänsihe selin pöytään.
"Älkää johtako minua kiusaukseen", sanoi hän. "Tänään on minun paastopäiväni. Paastoan tullakseni paremmaksi, ymmärrättekö? Miksi ette te syö? Vai koetatteko tekin parantua paastoamisella?"
Hän katsoi tyttöä veitikkamaisesti vilkkuvin silmin. Sitten istahti hän samalle tuolille, jolla kenraali Roscoe tunti sitten oli istunut.