"Kuulkaahan", sanoi hän, "teidän ei pitäisi nauttia opiumia. Olitte niin rohkea ja urhokas ja nyt ovat hermonne aivan pilalla."
Nick puhui isällisen nuhtelevalla äänellä. Muriel katseli häntä eikä voinut lainkaan ymmärtää, että hän oli saattanut luulla kapteeni Ratcliffeä nuoreksi ja ajattelemattomaksi. Miltei tahtomattaan alkoi hän puolustautua:
"En voi sille mitään. Minun täytyy nauttia jotakin, sillä en voi lainkaan nukkua. Makaan vain ja kuuntelen taistelun melskettä."
Ääni vapisi ja tyttö käänsi kasvonsa poispäin. Nick'in äänettömyys pahotti hänen mieltään. Hetkisen kuluttua alkoi Nick puhua aivan toisista asioista:
"Kuulkaahan, minulla on teille asiaa. En lainkaan tiedä, mitä minusta ajattelette. Luulen, ettette pidä minusta, mutta ettehän ainakaan pelkää minua? Tiedätte voivanne luottaa minuun."
"Isäni käski minun luottamaan teihin."
Nick nyökäytti päätään, ikäänkuin ei olisi huomannut sanojen tarkotusta.
"Niin, isänne tuntee minut. Aijotteko siis antautua minun suojelukseeni, koska isänne on niin käskenyt?"
Nick puhui hymyillen, mutta Muriel tunsi jäätävää kylmyyttä sydämessään. Mitä hän mahtoikaan tarkottaa?
"En tiedä", sanoi tyttö. "Eihän minun ajatukseni tässä mitään merkinne."