XXXII.
Myrskyssä ja rajuilmassa.
Ensi viikkoina vierailunsa jälkeen Redlandissa tapasi Muriel harvoin sulhasensa. Pienessä huvilassa, jonka Daisy oli vuokrannut Brethavessa, ei ollut tilaa Blakelle ja sitä paitsi täytyi hänen, kuten sanottu, käydä tervehtimässä sukulaisiaan ennen syyskuuta, jolloin loma päättyisi.
Murielilla oli tähän aikaan paljon puuhaa. Hän ja Blake olivat sopineet, että heidät vihittäisiin muutamaa päivää ennen joulua, kuten sir Reginold Basset oli odottanut. Lady Bassetin ehdotukseen, että Muriel kopioita valmistellessaan pyytäisi avukseen tämän Lontoossa asuvan sisaren, ei hän kuitenkaan suostunut, mutta oli sangen hyvillään, kun Daisy tarjoutui tulemaan hänen kanssaan syksyllä Lontooseen ostoksille.
Daisy oli viime aikana suuresti muuttunut. Muriel huomasi sen, mutta ei voinut selittä, millä tavoin tämä muutos oli tapahtunut. Se alkoi oikeastaan Nick'in kotiintulosta, mutta silti ei se hänen nähdäkseen ollut missään yhteydessä Nick'in kanssa. Kuitenkaan ei heidän ystävyytensä sen vuoksi ollut millään tavoin rikkoutunut, mutta Muriel tunsi vain, että jotakin outoa oli tullut heidän suhteeseensa, mutta mitä, sitä hän ei tietänyt. Tuo läheinen luottamus, joka oli käynyt hänelle niin rakkaaksi, oli nyt poissa.
Juhannus oli jo mennyt ja tohtori Ratcliffe oli matkustanut etelään perheineen. Nick ja Olga jäivät Redlandiin. Päivät päästään olivat he ulkosalla, Olgan mielestä oli tämä ulkoilma-elämä kerrassaan ihanaa. Aamusin kävi hän uimassa Murielin kanssa, mutta muun osan päivästä vietti hän säännöllisesti Nick'in seurassa. Heidän ystävyytensä perustui syvään, keskinäiseen ymmärtämykseen ja he olivatkin olleet ystäviä jo niin pitkät ajat, kuin Olga suinkin saattoi muistaa ajassa taaksepäin.
Tätä ei Muriel parhaimmalla tahdollaankaan voinut ymmärtää. Hänelle oli Nick Ratcliffe aina ollut käsittämätön arvoitus.
Heinäkuun puolivälissä sai Daisy eräältä ystävättäreltään kutsun huvimatkalle näiden huvipurrella. Ensin hän kieltäytyi lähtemästä, mutta kun Murielkin innokkaasti kehoitti häntä menemään vakuuttaen, ettei hänellä suinkaan tämän matkan johdosta tulisi minkäänlaisia omantunnonvaivoja, suostui Daisy vihdoin ystäviensä kutsuun ja niin jäi Muriel yksin huvilaan.
Yksinäisyyttä ei Muriel lainkaan pelännyt. Tuntui miltei helpotukselta, kun Daisy lähti. Tuo jokin epämääräisyys, joka oli tullut heidän välilleen, oli häntä alituiseen kiusannut.
Ensin pelkäsi Muriel Nickin tulevan hänen luokseen pyytämään häntä kolmanneksi Olgan ja hänen retkeilyilleen, mutta Nick ei näkynyt häntä ajattelevankaan ja joka aamu vakuutti Muriel Olgalle, ettei hän suinkaan tuntenut olevansa yksinäinen ja hyljätty.