"Olipa tämä tosiaan aika hupsua!"
Nuo sanat eivät juuri kuulostaneet kehoittavilta, mutta kuitenkin karkoittivat ne Murielin pelon kokonaan. Häntä oikein nolotti äskeinen pelkuruutensa.
"En päässyt sisälle toista tietä", selitti Nick. "Kolkutin voimani perästä porttia, mutta kukaan ei avannut. Olga on sairas. Hän huutaa yhtämittaa teitä. Uskallatteko lähteä kanssani?"
"Nyt hetikö?" änkytti Muriel. "Kahdenko teidän kansanne?"
Nick loi häneen omituisen katseen puoliksi sulettujen silmäluomiensa alta ja vastasi katkerasti.
"Niin, aivan yksin minun kanssani myrskyilmalla. Pelkäättekö? Minä pidän kätestänne kiinni. Olemmehan ennenkin kulkeneet sillä tavoin."
Pilkkasiko Nick häntä? Sitä ei Muriel tiennyt, hän tiesi vain, ettei Nick tahtonut poistua yksin.
"Mikä Olgaa vaivaa?" kysyi hän.
"En tiedä. Ehkä auringonpistos. Olimme autolla ajelemassa juuri pahimmassa helteessä ja palatessamme sai hän päänsäryn. Hänellä on nyt kova kuume. Lähetin auton noutamaan Jimmin sijaislääkäriä."
Samassa räjähti ukkonen ankarasti, mutta ennenkuin jyrinä vielä oli tauonnut, oli Muriel jo oven luona ja viitaten Nick'ia odottamaan poistui hän huoneesta.