Nick kulki hermostuneesti edes takaisin huoneessa odotellen häntä. Aika tuntui odottavasta hirveän pitkältä.
Oltuaan poissa korkeintaan viisi minuuttia palasi Muriel. Hänen kasvoissaan ei enää näkynyt pelon jälkeäkään. Ylleen oli hän pukenut pitkän sadenutun ja toinen samallainen riippui hänen käsivarrellaan.
"Tämä on Daisyn", sanoi hän ojentaen nutun Nick'ille. "Teidän täytyy panna se yllenne. Olitte tosiaan ajattelematon lähtiessänne tuollaiseen myrskyyn ilman päällysvaatteitta."
Muriel auttoi nutun Nick'in ylle ja tämä kiitti häntä hiljaa naurahtaen.
Astuessaan ulos portista saavutti heidät ankara tuulenpuuska, joka oli vähällä kaataa Murielin. Vaistomaisesti ojensi hän kätensä kuin turvaa etsien ja heti tarttui Nick lujasti siihen. Hiljaa veti hän tytön käden kainaloonsa ja vastaväitteittä antoi Muriel sen tapahtua.
Myrsky alkoi vähitellen tyyntyä heidän lähetessään Redlandia, mutta sade valui yhä virtanaan. Salamoiden lomassa oli pilkkosen pimeää, mutta Nick tunsi tarkoin tien. Hän asteli kevyin ja varmoin askelin ja jälkeenpäin ihmetteli Muriel usein, miten täysin turvallisena hän tuona iltana luotti Nick'in johtoon.
Saapuessaan Redlandin portille, josta näkyivät valaistut akkunat, sanoi Nick käskevästi:
"Ensi työksenne teidän täytyy mennä kuivaamaan vaatteitanne. Käskin palvelijoiden panemaan tulen takkaan jossakin huoneessa. Ja sitten juotte hiukan kahvia, eikö niin?"
"Kyllä kernaasti, jos tekin teette samoin", vastasi Muriel odottamattoman rohkeasti.
"Minun täytyy mennä suoraan Olgan luo", vastasi Nick. "Sen lupasin hänelle lähtiessäni."