Kun Muriel vihdoin kohotti päätään, kuului samassa ensi leivon ilakoiva liverrys puutarhasta.
Lintusen laulu kuului yhä ylempää ja Muriel oli näkevinään pienen, puhtoisen lapsensielun kohoavan sen mukana paratiisin portille. Koko sielullaan seurasi hän säveltä, kunnes se äkkiä taukosi. Tuntui siltä, kuin olisi jokin ovi äkkiä sulkeutunut ja ylt'ympäri vallitsi taasen kuoleman hiljaisuus.
XXXV.
Pelastettu.
Hän istui hievahtamatta, tuskin tietoisena mistään ruumiissa ei tuntunut lainkaan väsymystä; hän oli kuin sotilas vartiopaikallaan.
Vihdoin kosketti joku häntä ja kuiskasi jotakin. Joku irroitti hellävaroen sairaan tyttösen hänen syleilystään ja kuin unessa kuuli hän Olgan hiljaa valittavan.
Auttava käsi kiertyi hänen vyötäisilleen ja nosti hänet ylös, mutta kun hän koetti astua askeleen eteenpäin, tunsi hän olevansa äärettömän uupunut.
"En voi", änkytti hän. "En voi."
Nick'in ääni vastasi heti:
"Voitte kyllä."