"Nojatkaa minuun, minä tuen teitä."
Nojautuen Nick'iin onnistui hän vihdoin hapuilevin askelin ja sangen hitaasti pääsemään viereiseen huoneeseen. Kirkas auringonvalo tulvehti häntä vastaan ja hän sulki silmänsä Nick'in auttaessa häntä nojatuoliin.
"Sanokaa minulle totuus", pyysi hän äkkiä kohottaen tuskaisen katseensa auttajaansa. "Onko kaikki jo lopussa?"
Nick vaipui polvilleen hänen tuolinsa viereen.
"Olga on pelastettu", sanoi hän vakavasti. "Hän on nukkunut auringonnoususta asti."
Muriel tuijotti häneen herkeämättä. Nick näytti olevan syvästi mietteissään ja kevyeen huoaten peitti hän kasvonsa käsillään. Samassa nousi Nick ylös ja poistui huoneesta hitain askelin.
Hetkisen kuluttua tuli talon sisäkkö kahvitarjottimineen tuoden terveisiä isännältä ja kehoitti häntä menemään levolle.
Neuvo oli varsin hyvä ja hän totteli heti. Kun vaikein jännitys nyt oli ohitse, tunsi hän todella tarvitsevansa lepoa. Mennessään vuoteeseen tuumi hän itsekseen, olikohan Nick'in mennyt nukkumaan. Se olisi kyllä ollut sangen tarpeellista, sillä hän muisti, miten väsyneen ja raihnaisen näköinen Nick äsken oli.
Myöhään iltapäivällä heräsi hän ja huomasi jonkun istuvan vieressään.
"Pysykää vain sängyssä" sanoi karkea ääni, ja kääntyessään ääntä kohti näki hän tohtori Ratcliffen. "Olga on jo paranemaan päin. Hän ei teitä nyt tarvitse."