"Olenko?" kysyi Nick hieman ivallisesti. "Sitäpä ette ole milloinkaan minusta sanonut."
Muriel oli vaiti. Nick oli oikeassa, hän oli tosiaan äärettömän väsynyt, niin väsynyt, että hän oli vähällä purskahtaa itkuun pelkästä jännityksestä.
"Istukaa hetkeksi", sanoi Nick iloisesti. "Tulen jo toimeen yksinkin."
Mistä mahtoikaan johtua, että koko maailma tuntui niin kylmältä ja vieraalta näin kauniina päivänä. Muriel istuutui rantakivelle ja alkoi piirrellä hiekkaan Nick'in kepillä. Nick kuului hyräilevän itsekseen jotakin iloista säveltä. Olikohan hän tosiaankin noin iloinen ja hyvätuulinen? Vai koettiko hän vain ottaa kaiken noin kevyesti? Muriel toivoi hartaasti, että Nick edes kerran näyttäisi hänelle oikean luonteensa, antaisi hänen nähdä, mitä ajatuksia tuon omituisen naamarin takana piili…
Ja taasen johtui hänen mieleensä lähenevät häät. Aamulla oli hän saanut kirjeen Blakelta. Hän ja Daisy olivat yhdessä käyneet eräiden tuttavien luona, mutta nyt oli hän, Blake, paluumatkalla kaupunkiin. Noin kahden viikon kuluttua aikoi hän matkustaa, mutta sanoi sitä ennen tulevansa jäähyväisille morsiamensa luo. Häistä ei hän maininnut mitään, sanoi vain, että sitten yhdessä päättäisivät asioistaan.
Kirjeessä oli niin omituisen kylmä sävy. Hellyyttä hän ei tosin Blakelta vaatinutkaan, mutta juuri se, ettei hän olisi toivonut Blakella olevankaan mitään kiihkeämpiä tunteita, se teki hänet niin alakuloiseksi. Ajatus, että hän saisi Blaken kanssa jakaa elämän ilot ja surut, ei tuntunut hänestä lainkaan houkuttelevalta. Syvä huokaus kohosi hänen rinnastaan. Elämä oli niin sanomattoman yksitoikkoista ja ikävää — toisinaan taasen niin hirveätä, julmaa…
"Sanonko teille, mistä se johtuu?" sanoi Nick samassa.
Muriel säpsähti. Kääntyessään ääntä kohti näki hän Nick'in seisovan takanaan kallioon nojaten.
"Suokaa anteeksi, että säikytin", sanoi hän. "Teidän pitäisi jo oikeastaan tuntea minun tapani. Joka tapauksessa ei teillä ole mitään pelättävää, sillä olemmehan nyt ystäviä!"
"Uskonpa itsekin toisinaan olevani sangen lapsekas ja typerä!" huudahti Muriel.