"Pikku raukka", puhui lempeä ääni, "ymmärrän, että tahtoisitte nukkua, mutta teidän täytyy jo herätä."
Vasten tahtoaan avasi Muriel hitaasti silmänsä.
Koskaan ei Nick Ratcliffe voinut unohtaa hänen katsettaan, niin syvä soima siinä kuvastui.
Ainoastaan hetkisen kesti tämä katse, sitten muuttuivat nuo tummat silmät ääretöntä kauhua ilmaiseviksi.
Kohottautuen käsiensä varaan änkytti tyttö:
"Missä minä olenkaan? Mitä… mitä olette te tehnyt minulle?"
Muriel loi pelästyneen katseen ympärilleen. Hän huomasi loikovansa sananjaloista tehdyllä vuoteella jossakin vuorenonkalossa. Takanaan oli korkea vuorenseinämä täynnä kummallisia syvennyksiä ja lohkeamia, jotka näyttivät petoeläinten turvapaikoilta. Aivan lähellä kohisi vuoripuro. Suuri yölepakko pyrähti samassa lentoon aivan hänen vierestään ja hän huudahti yhä kasvavan kauhun vallasta. Nick Ratcliffen käsi kiertyi suojaten hänen ympärilleen.
"Älkää pelätkö, teitä ei mikään vaara uhkaa", sanoi upseeri tyynesti.
Muriel työnsi inhoten luotaan hänen kätensä kuin myrkyllisen käärmeen.
"Älkää kajotko minuun", sanoi hän vavisten.