Will asetti kätensä ristiin niskan taakse ja nojautui taapäin. Hänen katseensa oli taasen kovettunut.
"Älä ole rauhaton, Sammy", sanoi hän. "En odota rouva sahibia."
Mutta miehen huolenpito liikutti häntä ja hän järjesti paperinsa jättääkseen työnsä hetkiseksi. Yhtä hyvin voisi hän syödäkin, ajatteli hän, kuin puhella tästä asiasta. Raskain askelin meni hän ruokasaliin ja istuutui katetun pöydän ääreen.
Ei, hän ei odottanut Daisya. Oli kulunut jo kokonaista viisi kuukautta siitä, kun hän oli saanut tietää Daisyn ankarasti sairastuneen ja ainoastaan tohtori Jimmin vakava neuvo oli estänyt hänen matkustamasta hänen luokseen. Tohtori oli kirjottanut, että kestäisi viikkoja, vieläpä kuukausiakin, ennenkuin hän saisi nähdä Daisyn sekä ettei tämä missään tapauksessa vielä pitkiin aikoihin voinut seurata häntä Intiaan. Tämä oli kuolinisku Willin toiveille ja unelmille. Kirje oli aivan lyhyt, mutta hänen oli helppo ymmärtää, mikä totuus noiden varovien sanojen takana piili. Hän käsitti, että hänen läsnäolonsa voisi pahentaa Daisyn tilaa, niin, vieläpä aiheuttaa kaikkein pahinta. Ja siitä päivästä asti oli hän heittänyt mielestään koko matka-ajatuksen.
Hänellä oli mahdollisuuksia pikaiseen ylennykseen. Hänen kestävyytensä ja ammattitaitonsa olivat harvinaiset. Ei ollut luultavaa, että hänen enää kauan aikaa tarvitsi olla täällä, jossa ilmanala oli niin sietämätön. Mutta menestymisellä ei ollut enää mitään merkitystä hänelle. Oli aivan samantekevää, missä hän nyt oleskeli.
Will Musgrave tiesi, että Daisy oli parempi, niin, ehkäpä aivan terve, mutta kirjettä hän ei ollut Daisylta saanut.
Jim kirjotti joskus ja Nick säännöllisesti, kunnes muutama viikko sitten hän yht'äkkiä lopetti kirjottamisen selittämättä minkäänlaista syytä.
Daisyn paluuseen ei Will enää hetkeäkään uskonut, mutta hänen sisimmässään kyti kuitenkin salainen toivo, että Daisy kenties kutsuisi hänet luokseen, edes käymätielle.
Tehdäkseen Sammyn mieliksi koetti hän syödä, mutta hän oli iloinen kun ateria oli ohitse ja meni kuistille sytyttämään savukettaan. Taivas oli kauttaaltaan tähdissä. Jostakin syystä tuli hän muistaneeksi erästä kesäiltaa muutama vuosi sitten, kun hän oli kävellyt Daisyn kanssa englantilaisessa puutarhassa ja Daisy oli luvannut tulla hänen vaimokseen. Will muisti niin hyvin Daisyn hiljaisen, sointuvan naurun, hän näki Daisyn ystävällisen ja samalla hieman ivallisen katseen ja kuuli hänen jonkun verran katkeran, mutta ei silti vastahakoisen äänensä hänen antaessaan hänelle myöntymyksensä. Will oli jo kauan tietänyt, ettei Daisy rakastanut häntä, sillä sen oli Daisy suoraan sanonut hänelle. Mutta nuorena ihminen uskoo tulevaisuuteen ja hänkin toivoi vähitellen voittavansa Daisyn vastarakkauden.
Will Musgrave huokasi syvään. Savuke oli sammunut. Hän nousi hitaasti ylös aikoen mennä jälleen työhönsä.