Hän pysähtyi äkkiä, sillä Daisy vetäytyi kauhuissaan taapäin välttääkseen hänen suudelmaansa.
Will piti yhä hänen käsiään omissaan ja katseli häntä. Daisy oli palannut hänen luokseen, mutta hänestä tuntui, että Daisy oli sentään niin saavuttamattoman kaukana hänestä, kauempana, kuin niinä monena kuukautena, jolloin he olivat olleet erossa.
Hän päästi Daisyn kädet.
"Miksi et ilmottanut minulle tulostasi?"
Daisy painoi kättään sydäntään vasten, näytti siltä kuin olisi hänen vaikea hengittää.
Vaistomaisesti koetti Will auttaa häntä ja sanoi kiireesti:
"Sinun täytyy saada jotakin syötävää. Olet niin äärettömän väsynyt. Etkö tahtoisi istua ja…"
Taasen keskeytti hän puheensa ja tuijotti Daisya. Lampun valo osui nyt suoraan hänen kasvoilleen ja Will huomasi, että hänen tukkansa ei enää ollut vaalea, vaan hopeanharmaa.
Nähdessään Willin katseen alkoi Daisy puhua nopeaan, lyhyin ja katkonaisin lausein:
"Olen ollut sairas, kuten tiedät. Sairastin aivokuumetta, sanoi tohtori Jim. Silloin tapahtuu välistä, että hiukset käyvät tämän näköisiksi."