"Ei, ei", vastasi Bobby heti. "Kuulkaahan, vanha linnunpelätin, tulkaa auttamaan."
Mutta "vanha linnunpelätin" ei enää kuullut kutsua, sillä hän oli jäljettömiin kadonnut.
"Hän on mennyt!" huudahti Muriel epätoivoisena. "Miksi annoitte hänen mennä?"
"Hän tulee kyllä takaisin", vakuutti Bobby rauhottavalla äänellä. "Tuollaiset olennot eivät katoa ainaiseksi. Mutta tepä vasta olette kalpea, miss Roscoe. Ettehän vain aio pyörtyä?"
Bobby, auttoi hänet portaita ylös ja vei hänet istumaan eräälle sohvalle. Muriel ei pyörtynyt, mutta ankara mielenliikutus vaikutti sen, että hän tunsi olevansa aivan menehtymäisillään. Hän sulki silmänsä ja kuuli kuin unessa puheensorinan ympärillään. Miksi, miksi oli Nick niin kiireesti poistunut, kysyi hän tuskaisena itseltään.
Kukaan ei näkynyt täysin olevan selvillä siitä, mitä oli tapahtunut. Tiedettiin vain, että joku oli aikonut hyökätä sir Reginald Bassetin kimppuun ja otaksuttiin Murielin huomanneen tämän ja temmanneen roistolta murha-aseen pois. Eräs alkuasukas oli auttanut häntä, sanottiin, mutta koska tämä heti oli kadonnut, otaksuttiin, ettei hänellä ollut mitään suurempaa osaa tässä kahakassa. Oli ollut siksi pimeätä ja kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, etteivät edes lähinnä seisovat olleet selvillä tapahtumasta. Arvailtiin sinne ja tänne, mutta kukaan ei oikeastaan ollut totuuden perillä.
"Oma, pikku Murielimme kyllä kertoo meille, miten asia on", sanoi lady Basset lempeällä äänellään.
Mutta Muriel ei edes kuullut lady Bassetin sanoja. Vasta kun sir Reginald tuli hänen luokseen ja suuteli häntä otsalle kutsuen häntä uljaaksi, rohkeaksi tytökseen, avasi hän silmänsä.
Puristautuen lujasti sir Reginaldin rintaa vasten, kuiskasi hän joitakin epäselviä sanoja ja puhkesi sitten äänekkääseen itkuun.