Hetken perästä sanoi Nick häneen katsomatta:
"Itsenne tähden."
"Oliko hänellä tuskia?"
"Oli tajuissaan ollessaan, mutta se kesti vain lyhyen hetken."
Muriel tuskin kuuli hänen sanojaan.
"Te veitte minut viekkaasti pois isäni luota hänen maatessaan kuolemaisillaan", sanoi hän. "Ettekö luule, että minun olisi ollut helpompi kaikki kestää, jos olisin tietänyt kaiken, jos olisin saanut nähdä hänet? Minulla oli oikeus siihen. Miten rohkenitte te kieltää sitä minulta? En anna sitä teille anteeksi milloinkaan, en milloinkaan."
Rajusti huudahtaen heittäytyi hän taasen maahan ja puhkesi itkuun. Nyyhkyttäen huusi hän isän nimeä, kuin olisi hän siten tahtonut palauttaa rakkaan vainajan henkiin.
Nick ei yrittänytkään häntä rauhottaa. Liikkumatta tuijotti hän vain eteensä, kunnes myrsky vähitellen itsestään tyyntyi.
Kun tyttö sitten sulasta väsymyksestä taukosi itkemästä, ei Nick Ratcliffessa huomannut pienintäkään muutosta.
Vasta sitten kun tyttö kohottautui istumaan ja pyyhkäsi hiukset otsaltaan, kääntyi Nick ja ojensi hänelle pienen pikarin.