"Herätkää", sanoi Nick hiljaa. "Herätkää. Älkää pelätkö!"
Mutta Muriel käänsi kasvonsa pois syvään huoaten. Hän muisti äskeisen tapahtuman eikä tahtonut havahtua.
"Avatkaa silmänne, Muriel", pyysi Nick yhä. "Kaikki vaara on jo ohitse."
Tyttö totteli vavisten. Hän makasi taasen sananjalkavuoteellaan ja Nick oli kumartunut hänen ylitsensä katsoen häntä omituisilla säteilevillä silmillään. Muriel huomasi syvän haavan hänen alahuulessaan ja kauhistui taasen. Miten julmalta näyttikään Nick hänestä äsken tappaessaan alkuasukasta.
"Menkää matkoihinne! Menkää!" pyysi tyttö. "Antakaa minun kuolla!"
"Menen kyllä, jos ensin juotte tämän", vastasi Nick vieden pikarin hänen huulilleen. "Siinä on vain konjakkia ja vettä."
Muriel otti pikarin ja Nick poistui. Tyttö kuunteli hänen askeleitaan ja niiden tauottua tyhjensi pikarin sisällön.
Juotuaan lääkkeen tunsi hän heti voivansa paremmin, mutta ei jaksanut vielä kohottautua istumaan.
Maatessaan siinä kuuli hän vain joen kohinan ja näki vuorenseinämän, jonka takana äskeinen hirmunäytelmä tapahtui.
Vaikka häntä hirvitti ajatus, että intialaisen ruumis ehkä vieläkin oli siellä, rohkaisi hän itsensä ja nousi ylös. Hän ei voinut enää jäädä tänne. Miten hänen kävisikään, tahtoi hän sittekin lähteä. Jos Nick pidättäisi häntä väkivalloin, tulisi hän varmaan hulluksi, ajatteli Muriel.