"Merkitsevätkö sananne sitä, että ette luota minuun?" kysyi Muriel.
"Ei, ei suinkaan. Mutta tehän pelästyitte äsken niin että pyörryitte. Se voisi tapahtua toisenkin kerran. Luulen tuon miehen olleen vaanimassa kenraali Bassetin etujoukkoja. Tuollaisia vakoojia voi olla useampiakin. Siksi en äsken uskaltanut ampua."
Muriel koetti malttaa mieltänsä ja vastasi: "Eihän vaara suinkaan pienene, vaikka olette valveillakin. Olkaa järkevä. Minä teen parhaani."
Hänen äänessään oli rukoileva sävy ja Nick antoi äkkiä perään.
Hän meni heti takaisin heidän piilopaikkaansa ja heittäytyi vuoteelle, jonka hän oli Murielia varten tehnyt.
Muriel, joka ei ollut odottanut hänen noin pian myöntyvän, jäi kummastuneena katselemaan häntä epätietoisena, mitä tehdä.
Hetken kuluttua käänsi Nick päätään ja sanoi: "Jäättekö luokseni, Muriel?"
"Luonnollisesti", vastasi tämä tuntien samaista edesvastuuntunnetta kuin äskenkin.
Nick mutisi jotakin itsekseen ja käänteli rauhattomana itseään. Muriel ymmärsi heti, mitä hän tahtoi, mutta pelko esti häntä antamasta perään. Hän pysytteli, joskin vastenmielisesti, Nick'in vieressä, mutta aivan lähelle hänen oli mahdoton siirtyä, niin tahraiselta Nick hänestä tuntui.
Nick o!i vaiti. Hän makasi hievahtamatta ja näytti tuskin hengittävän. Muriel huomasi, ettei Nick siten voisi levätä. Eikä hän koettanutkaan nukkua.