Nick nauroi ja laski leikkiä salatakseen nälkäänsä ja janoansa ja joi lopun. Eikä mikään juoma koko maailmassa olisi voinut tuottaa hänelle sellaista nautintoa, kuin tämä puolikulhollinen maitoa.
Juotuaan istuutui hän Murielin viereen. Tämä näytti puolittain nukkuneelta ja Nick hämmästyi tuntiessaan hänen vapisevan kätensä omassaan.
Hän kumartui tyttöä kohti.
"Mikä teidän on? Mitä tahtoisitte?"
"Tahdon vain sanoa, että teidän täytyy jatkaa matkaanne ilman minua, kun kuu on laskenut. Älkää olko huolissanne minusta. Minä kuolen kumminkin jo ennen aamua. En lainkaan pelkää, olen päinvastoin iloinen. Minä olen niin väsynyt, niin väsynyt."
Ääni vapisi. Nick oli kotvan aikaa vaiti. Hän vain lämmitti Murielin kylmiä käsiä omissaan.
Kun hän vihdoin vastasi oli hänen äänensä tavattoman lempeä, mutta samalla vakava ja varma.
"Muriel tyttöseni", sanoi hän, "te kuulutte nyt minulle. Minä olen saanut teidät huostaani enkä aio teistä erota."
Muriel ei yrittänyt vetää pois käsiänsä tai tehdä vastarintaa, mutta silti hän ei suostunut.
"Miksi ette anna minun kuolla?" sanoi hän sitten valittavalla äänellä. "Minä tahdon kuolla. Miksi pidätätte minua?"