"Kenraali", sanoi hän tyynesti, "Jos uskotte tyttärenne minun huostaani, vannon, niin totta kuin Jumala minua auttakoon, ettei mitään pahaa tule hänelle tapahtumaan."
Hänen äänensävynsä oli voimakas, vaikkakin hän puhui näennäisen tyynesti. Kenraali kohotti kiivaasti päätään ja katsoi nuoreen mieheen terävästi, molemmat toiset säpsähtivät, kuin olisi Ratcliffe puhunut aivan odottamatta.
Toinen heistä, majuri Marshall, huudahti ärtyneellä ja puolittain halveksivalla äänellä:
"Sinäkö Nick! Meistä kaikista olet sinä vähimmin luotettava. Ethän sinä voi pitää vaaria omasta itsestäsikään. On tosiaan ihme, ettei sinua ole tapettu jo aikoja sitten. Omaa varovaisuuttasi et sinä ainakaan siitä saane kiittää. Ethän edes tiedä, mitä varovaisuus onkaan."
Nick ei vastannut. Hän ei näyttänyt kuulleenkaan toisen puhetta. Silmät loistivat kuin kaksi kirkasta valonkipinää hänen tarmokkaissa kasvoissaan.
"Minun huolenpitoni alaisena on hän täysin turvassa", sanoi Nick vähääkään epäröimättä.
Mutta kenraali oli edelleen vaiti. Hänen katseensa oli kiintynyt Ratcliffen kasvoihin, kuin olisi hän tahtonut tunkeutua nuoren upseerin sielun sisimpään asti.
Kolmas upseeri, joka tähän asti oli vaiennut, astui nyt esiin. Tämä oli komea Herkules-vartaloinen mies, jolla oli harvinaisen kaunissointuinen ääni.
"Olen valmis antamaan elämäni miss Roscoen edestä, kenraali", sanoi hän.
Nick Ratcliffe kohautti merkitsevästi olkapäitään, mutta ei sanonut mitään. Hän odotti kenraalin vastausta, ja kun tämä horjuen nousi tuoliltaan, ojensi Nick tahtomattaan kätensä, kuin olisi hän tahtonut auttaa onnetonta lähimmäistä.