"Älä katso sitä nyt", sanoi hän. "Pane se taskuusi ja sitten ratsastamme taasen täyttä vauhtia."
Veri palasi taasen Murielin poskiin ja hän sai jälleen uutta rohkeutta. Mutta siellä sisimmässä sopukassa asusti yhä tuo nimetön pelko, jota hän ei voinut ymmärtää eikä ajaa luotaan.
XII.
Kihlasormus.
Tullessaan kotiin näki Muriel huoneessaan tuntemattomalla käsialalla kirjotetun kirjeen. Hän avasi sen ja luki:
"Parahin miss Roscoe!
Ettehän pidä minua tunkeilevana, jos pyydän teitä tulemaan luokseni iltapäivällä? Olen aivan yksin kotosalla pienen poikani kanssa. Tiedän, että Nick aikoi tuoda teidät vierailulle luokseni, ja jos mieluummin tahdotte tulla hänen kanssaan, niin tehkää vain siten. Mutta minun mielestäni on hän liikaa, sillä eihän meidän keskemme tarvita mitään esittelyjä. Meistä tulee varmaankin hyvät ystävät, sen uskon.
Tuleva ystävänne
Iub, raj Daisy Musgrave."
Muriel hymyili. Kirjeen ystävällinen sävy lämmitti hänen sydäntään ja hän päätti heti seurata mrs Musgraven kutsua. Miten olikaan hän ikävöinyt ystävää! Hän tunsi heti pitävänsä tuosta naisesta, joka kirjotti niin teeskentelemättömästi ja sydämellisesti hänelle.