"Miksi on välttämätöntä, että minä menen naimisiin?" kysyi hän. "Sir Reginald sanoi isäni jättäneen jälkeensä melkoisen omaisuuden."
"Niinpä kyllä, ystäväiseni", vastasi lady Basset teeskennellysti nauraen. "Eihän se lainkaan ole rahakysymys. Mutta koska sinä olet niin lapsellisen viaton, en minäkään tahdo avata silmiäsi. Olkoon kylliksi sanottu, että on olemassa syitä, joiden tähden sinun välttämättä täytyy mennä naimisiin, mitä pikemmin sen parempi. Mutta ole varovainen siihen asti, sen neuvon annan sinulle."
Muriel ei ymmärtänyt rahtuakaan näistä viittauksista ja koetti vakuuttaa itselleen, ettei lady Bassetin puhe sen enempää tarkottanut.
Hän meni puutarhaan varmoin askelin, pää ylpeästi pystyssä. Muistaessaan Nick'in lahjan, hymyili hän itsekseen. Miksi olikaan hän sitä niin pelästynyt? Kaikilla tytöillähän on sormus, kun ovat kihloissa.
Ottaen sormuksen taskustaan heittäytyi hän riippuverkkoon pinjapuiden varjoon. Aurinko vilahteli puiden oksien lomitse ja sormuksen jalokivet kimaltelivat sen kirkkaassa valossa.
Rubiinit säteilivät kuin punainen veri, säihkyivät kuin tulenkipinät. Ihastuneena katseli hän niitä.
Äkkiä johtui hänen mieleensä Nick'in sanat, että sormukseen oli jotakin kirjotettu ja kuumottavin poskin tarkasteli hän sen sisäpuolta.
Niin, tuossa oli tervehdys, kolme kultaan kaiverrettua sanaa. Kirjotus oli niin hienoa, että kesti pitkän aikaa, ennenkuin hän taisi sen lukea. Lopuksi se onnistui, mutta kesti vieläkin kotvan, ennenkuin hän ymmärsi sanojen sisällön.
Sitten tuntui hänestä, kuin olisi joku kuiskannut sen hänen korvaansa. Siinä oli: "Omnia vincit amor" (rakkaus voittaa kaiken). Sormus ei enää ollut ulkonainen merkki siitä liitosta, johon hän oli suostunut. Se oli lemmen lahja siltä mieheltä, joka ei koskaan ollut puhunut hänelle rakkaudesta.