Uusi ystävä.
"Olipa hyvä, että tulitte yksin", sanoi Daisy Musgrave hymyillen. "Toivoin niin hartaasti saavani olla kahden kanssanne. Paraskin mies on toisinaan tiellä."
Hän asetti vieraansa istumaan mukavimmalle tuolille, ollen itse ystävällisyys häntä kohtaan. Muriel oli niin onnellinen, ettei moneen viikkoon ollut sellaista tuntenut ja iloitsi tulostaan.
"Te olitte sangen ystävällinen kutsuessanne minut luoksenne", sanoi hän, "mutta ymmärrän kyllä, että teitte sen Nick'in tähden."
"Nytpä erehdyitte", vastasi Daisy heti. "Hän kyllä kertoi teistä minulle, mutta ainoastaan teidän ja itseni tähden tahdoin tavata teitä. Te ette lainkaan tunnu minusta vieraalta. Ja näen silmistänne että te ajattelette samoin minun suhteeni. Minä en sovi jäykkien ihmisten seuraan. Lady Basset sanoo, ettei minusta saa minkäänlaista tolkkua. En tiedä, lieneekö niin, mutta sen tiedän, etten sovi kenen seuraan tahansa. Olen ehkä hieman omituinen. Nick myös, kuten tiedätte. Mutta hän on niin miellyttävä."
Hän istahti Murielin viereen.
"Onko tuo hänen sormuksensa? Saanko katsoa sitä? Luulenpa tosiaan nähneeni sen ennenkin."
"Se on oikein kaunis", sanoi Muriel ihaillen. "Siitä lienee kai jokin kertomus."
"Niinpä onkin. Nyt muistan. Nick näytti sen kerran minulle ollessani vieraisilla hänen veljensä kodissa. Mieheni kävi usein heillä ennen naimistamme. Nick sai tämän sormuksen eräältä naimattomalta tädiltään, joka testamenttasi hänelle koko omaisuutensa. Täti-vainaja käski Nick'in antamaan tuon sormuksen sille naiselle, jota rakastaa. Hän piti paljon Nick'ista."
"Mutta mikä kertomus sormukseen liittyy?" kysyi Muriel punastuen.