"Jos osaisin selittää sinulle syyn, miksi niin tein", sanoi hän. "Mutta sinähän olet vain sellainen arka lapsi, säikkyvä kuin pieni jänis. Olisiko sinun ikävä, jos minä kuolisin huomenna? Niin, Muriel, sitä ei voi koskaan tietää", jatkoi hän.
"Miksi kysyt sitä? Tietysti olisi minun ikävä."
"Tietysti", toisti Nick. "Ikävä vain, että se ei enää tuottaisi minulle lainkaan iloa. Sanot, että vuodattaisit kyyneliä, jos minä kuolisin näin nuorena. Niin, olen nuori, näethän, vaikka olenkin ruma kuin paholainen. Sinä kai luuletkin minun olevan sukua sille, vai miten? Siksipä et tahdo mennä naimisiin kanssani?"
Hänen kysymyksensä tuli aivan odottamatta ja Muriel katsoi samassa häneen, mutta rauhottui heti. Eihän Nick tällä hetkellä ollut vaarallisempi kuin vallaton koulupoika. Mutta sentään ei Muriel ollut varma hänestä. Tytöstä tuntui, kuin olisi Nick tahtonut häntä koetella.
"Ei", vastasi hän, "se ei ole kieltooni syynä."
"Oletko aivan varma siitä, että löytyy jokin syy?" kysyi Nick.
Muriel punastui.
"On kyllä olemassa syy, mutta tahtoisin mieluummin olla sanomatta sitä."
"Niin, sen ymmärrän", vastasi Nick. "Mutta onko se mielestäsi oikein?"
Muriel punastui yhä enemmän ja oli aivan hämillään.