Muriel pysähtyi veräjällä ja laski kätensä veräjäpylväälle.
"En tiennyt, että olin niin kiintynyt tähän paikkaan", sanoi hän. "Eikö olekin ihmeellistä? Olen tosiaankin ollut onnellinen täällä, vaikka en ole sitä ennen ymmärtänyt."
"Tänä iltana ette varmaankaan ole onnellinen", sanoi Blake.
Muriel ei väittänyt vastaan.
"Olen niin väsynyt", sanoi hän vain.
"Syy ei ole ainoastaan se", väitti Blake varmalla äänellä, "Muistatteko, että kerran lupasitte pitää minua ystävänänne, miss Roscoe?"
Muriel katsoi häneen ja Blake huomasi hänen olevan aivan kalpean.
"Muistan", vastasi tyttö.
"Pitäkää siis lupauksenne. Kertokaa minulle, mikä saattaa teidät onnettomaksi?"
"Ettekö sitä ymmärrä?" kysyi tyttö vitkaan.