d'Havrecourt. Noo! Tavallisia vaimon-veisuja vain!
Raoul (kiihoissaan). Minä käskin markiisittaren, siivosti sanoen, menemään hiiden pisaan.
d'Havrecourt. Aivan niin olisin minäkin tehnyt.
Raoul. Ja illan tultua (painolla) minä pukeuduin —
d'Havrecourt. Hyvä!'
Raoul. Gabrielle ei sanonut sanaakaan enää, ja ehdotta, tahdottani vallan kävin minä pikkuisen rauhattomaksi mokomasta vait' olevaisuudesta.
d'Havrecourt (kääntyy häneen selin). No, jopa heti horjahduit.
Raoul (innolla). En millään muotoa; huomaattehan sen siitä, että minä aivan täsmälleen kahdeksan lyömällä valmistauduin sanomaan jäähyväiseni. Samassa syöksyi Gabrielle ikkunan ääreen, aukasl sen selki selälleen, vakuutti hartaasti, että samassa kuin minä ottaisin ainoankaan askeleen — —
d'Havrecourt (hymyillen). Hyppäisi hän ulos ikkunasta.
Raoul. Niin, enokulta, siten juuri; ennenkuin minä sain hänestä kiini (d'Havrecourt tekee liikkeen) syöksyi hän ikkunasta ulos — ja ellei sattumalta, taivahan tahdon sallimasta, olisi ollut heinähäkki, joka aiottiin ajaa latoon, ellei se olisi ollut aivan tuon ikkunan alla (osoittaen balkonkiin). — —