d'Havrecourt (hymyilee pilkallisesti). Heinähäkki? Wai — niin, vai oli siinä heinähäkki, — johon hän putosi — —
Raoul. Niin, taivaalle kiitos, ja vähintäkään satuttamatta itseään.
d'Havrecourt. Niin, se on ero asiassa, sepä suuresti suhteet muuttaa.
Raoul. Ei suinkaan, ei ollenkaan — eihän se vähintäkään asiaan kuulu.
d'Havrecourt. Mahdollista kyllä. Minulle vain pisti päähäni sellainen aatos.
Raoul. Millainen aatos?
d'Havrecourt. Mahdollista kyllä, että olen erehtynyt; eiköhän siitä puhettakaan. Pää-asia on vain mitä sinä teit.
Raoul. Markiisitar oli vienyt tyttärensä linnaan, minä riensin sinne, mutta turhaan. Anoppini julisti minulle juhlallisemmin ja ylpeämmin kuin milloinkaan ennen, että hän, varjellen perheen kunniaa, muka salaisi tapahtuneet seikat maailmalta; mutta lisäsi, että minun yksi ainoa silmäykseni saattaisi murhata vaimoni, ja hän, siihen katsoen, kielsi minun pienimmälläkään keinolla koettamasta saada nähdä Gabrielien, ellen (painolla) kahdenkertaisesti tahtoisi olla hänen murhaajansa.
d'Havrecourt (kylmästi). Ja sitten?
Raoul. Niin, sitten, enokulta, siitä päivästä saakka, s.o., melkein koko kuukauteen — (huokaa) en ole nähnyt vaimoani.