(Nousevat).
Raoul. Sitä oli mahdoton estää, vaimoni tahtoi välttämättömästi äitiänsä onnellisuutemme todistajaksi. Mutta juuri siitä hetkestä saakka on rauha paennut perheestämme; ja häveten heikkouttani, päätin käyttää hyväkseni ensimmäistä sopivaa tilaisuutta, näyttääkseni mieleni vakavuutta, ja jälleen perustaakseni kadotetun valtani.
d'Havrecourt. Sepä viisaasti!
Raoul. Eipähän; kovin tyhmästi, enokulta. Me olimme kutsutut pitoihin naapurimme luoksi, jonne tuli eräs rouva Nanteuil, kaunis nainen, jota kohtaan vaimoni, kiitos anopilleni, oli mustasukkainen; sillä minä puolestani en ollut häntä edes nähnytkään. Gabrielle kielsi kutsumukseen ja kielsi myöskin minua menemästä sinne.
d'Havrecourt. Aivan asianmukaisesti.
Raoul. Mutta minä olin jäykkä.
d'Havrecourt (elävästi). Bravo!
Raoul (samoin). Minä sanoin, että näyttäisi liian epäkohteliaalta, jos me kumpikin jäisimme pois pidoista, että vaimoni kernaasti saisi jäädä, jos se häntä niin erinomaisesti huvittaisi, vaan minä puolestani sanoin suoraan, mistään huolimatta, lähteväni sinne, vaikkapa aivan yksinäni.
d'Havrecourt (myöntävällä liikkeellä), Yhä paremmin!
Raoul. Markiisitar huusi hurjana, väittäin minua hirmuvaltiaaksi, joka syöksi hänen tyttärensä maan mustaan multaan.