d'Havrecourt (ottaa häntä kädestä). Jossa valitatte, minä tarkoitan, pyydätte anteeksi — —
Gabrielle (muuttaa äkkiä äänensä). Minäkö?
d'Havrecourt. Sitä, mikä tapahtunut on.
Gabrielle. Minä? Pyytäisin anteeksi, myöntäisin olleeni väärässä? En koskaan! Äitini on tuhannesti vakuuttanut, että mokoma alennus olisi minun arvoani loukkaava, ja kun vain kerran myöntyy, on ikipäiviksi kadottanut valtansa.
d'Havrecourt. Entäs tottelevaisuus miestänsä kohtaan?
Gabrielle. Tottelevaisuus? Sitä sanaa min'en tunne. (Malttaa). Ei, ei, enokulta! Minä en tahdo olla epä-sovussa teidän kanssanne, ja teidän tähtenne minä — myönnyn — —
d'Havrecourt. Mihin?
Gabrielle. Kaikkeen, mitä mieheni pyytää — paitsi ottamaan ensi askelta — kuinka, te menette pois?
(Jeanne tulee vuokratilan pihasta, jääpi, kunnes
d'Havrecourt poistuu).
d'Havrecourt (tervehtii). Kuni lähettiläs, joka on saanut passinsa, sillä minä olen varma siitä, ett'ei Raoul suostu teidän ehdoituksiinne.