Gabrielle. Ja minkätähden?
d'Havrecourt (ottaa kirjeen taskustaan, pitää sen niin, ett'ei Gabrielle ylety sitä tavoittamaan). Rouva Markiisittaren ultimatum oli ainoastaan ankara, mutta tämä, teidän miehenne antama, on niin suunnaton, että sitä tuskin voipi ajatellakkaan.
Gabrielle (tavoittaa vihdoin kirjeen). Yhdentekevä, minä luen sen kuitenkin.
Markiisitar (ottaa sen häneltä). Et. sinä — vaan minä — — —
Gabrielle (hiljaa d'Havrecourt'ille). Vai on se niin kauhea? Mitä?
d'Havrecourt. On. Ja paitsi sitä ainoa tie sovintoon.
Gabrielle (lempeästi). Siis hän toki ajattelee sovintoa vielä.
Markiisitar (huudahtaa). Ei, — minä voin pahoin!
Jeanne. No, mikäs tuota vaivaa!
Gabrielle. Mikä teidän on, äitikulta?