Oskar. Mahdollisesti. Mutta pyydän, älkää vaatiko mitään yksityiskohtia! Henkilöt, aika… kaiken täytyy jäädä salaisuudeksi.
Gideon. Myöskin minuunko nähden? Niin, enpä olisi sitä paljoakaan levitellyt, mutta kun kerran et tahdo…
Oskar. Riittää, kun saatte tietää, että minä kerran kirjeellisesti pyysin häntä suomaan minulle kohtauksen… Sillä minulla ei ollut rohkeutta tehdä hänelle tunnustustani henkilökohtaisesti… Kirjeeni päättyi sanoihin: »Tänä iltana kello 10 puistossa hetkinen onnea, tai minun on kuoltava!» Johon hän vastasi: »Ah, Oskar, odotan sinua!»
Gideon. Ah, Oskar?
Oskar. Odotan sinua! Niin. Nyt oli mahdoton perääntyä. Kunnia oli kysymyksessä. Mitä te olisitte tehnyt, jos teille olisi siten kirjoitettu?
Gideon. Mitäs sitä kyselet? Jos kerran joku nainen meitä siinä määrin houkuttaa…
Oskar. Mutta minä en tuntenut itseäni houkutelluksi… minä rakastin vain vaimoani, ja kuitenkin… Oh, te ette ymmärrä sitä?
Gideon. Sinä tarkoitat…?
Oskar. Myöskin minä olin hämmästynyt, huumaantunut onnestani; en luullut, että asiat kehittyisivät niin nopeasti.
Gideon. Nykyaikaisissa romaaneissa ei voi käydä toisin.