Oskar. Ja hieman ennen tuota onnetonta kohtaamista…
Gideon. Et siis ollut luopunut siitä?
Oskar. En, söin illallista muutamien hauskojen veikkojen kanssa saadakseni rohkeutta ja intoa. Mutta juuri kun minun piti lähteä, tuli hirmuinen rankkasade, ja minun täytyi odottaa, kunnes rajuilma oli mennyt ohi.
Gideon. Kallista huvia!
Oskar. Sitä se olisi voinut olla ehkä teille, setä, mutta minä, minä vannoin sisimmässäni, että tämä ensimmäinen harha-askel saisi jäädä myöskin viimeisekseni… ja taivas kuuli minua, sillä minun uuden rakkauteni täytyi matkustaa pois seuraavana päivänä minua näkemättä.
Gideon. No, sittenhän on kaikki lopussa.
Oskar. Ei suinkaan… En tiedä, miten se on tapahtunut, mutta tuosta ajasta alkaen on minun vaimoni, joka aikaisemmin ei ollut milloinkaan suhtautunut epäluuloisesti tekoihini ja toimiini, käynyt sangen epäluuloiseksi.
Gideon. Todellakin?
Oskar. Karkoittaakseni hänen epäluulonsa täytyy minun joko hyvällä tai pahalla täyttää kaikki hänen toivomuksensa ja mielitekonsa. Vain sen vuoksi muuttuu kotini päivä päivältä yhä ylellisemmäksi, järjestän päivällisiä, illallisia, vieläpä…
Gideon. Mitäpä tuosta, kun sinä kerran voit niin tehdä!